Keskisuomalainen
Mediakonserni Keskisuomalainen ja Rainmaker aloittivat asiakaspalvelukumppanuutensa kesällä 2024. B2C -asiakaspalvelukokonaisuus sisältää monikanavaista asiakaspalvelua, back office -tehtäviä ja outboundia.
Miksi Keskisuomalainen päätti ulkoistaa asiakaspalvelunsa?
Keskisuomalainen-konserni on pitkään panostanut asiakaskokemuksen kehittämiseen, digitaalisuuteen ja kannattavaan kasvuun. Yritys on kasvanut merkittävästi yritysostojen kautta, minkä seurauksena asiakaspalvelutoiminnot oli hajautettu yli 20 paikkakunnalle, jokaisella omat paikalliset toimintamallinsa. Strategiansa mukaisesti Keskisuomalainen päätti yhdenmukaistaa toimintatapojaan ja vastata digitaalisen transformaation tarpeisiin.
Vuoden 2024 tehostamisohjelman tavoitteet lisäksi tukivat asiakaspalvelun ulkoistamista. Asiakaspalvelujärjestelmän merkittävät investoinnit ja kehitystarpeet olisivat olleet haastavia toteuttaa sisäisesti, ja samalla haluttiin varmistaa korkealaatuinen, asiakaslähtöinen palvelu kaikissa tilanteissa. Ulkoistamisen avulla Keskisuomalainen pystyy keskittymään ydintoimintoihinsa ja varmistamaan palvelun korkean laadun.
Miksi Rainmaker valittiin kumppaniksi?
Keskisuomalaisella oli jo ennestään positiivisia kokemuksia Rainmakerin kanssa tehdystä yhteistyöstä kasvokkain tapahtuvan myynnin ulkoistuksen kautta. Rainmakerin pitkälle hiotut toimintamallit, vahvat referenssit ja sujuva yhteistyö vakuuttivat.
Lisäksi Rainmakerin ratkaisut tukivat erinomaisesti Keskisuomalaisen tehostamistavoitteita, ja kumppanuuden helppous sekä mutkattomuus nousivat ratkaiseviksi valintakriteereiksi.
Yhteistyön tulokset
Keskisuomalaisen ja Rainmakerin välinen yhteistyö on edennyt menestyksekkäästi. Kriittinen asiakaspalvelun siirto sujui erinomaisesti, ja operatiivinen toiminta asiakasrajapinnassa on hoidettu mallikkaasti. Asiakastyytyväisyys on pysynyt erittäin korkealla tasolla.
Seuraavana tavoitteena on kehittää asiakaslähtöisiä palveluita, jotka hyödyntävät toimialan uusimpia innovaatioita. Ensiaskeleet tällä polulla ovat olleet lupaavia. Rainmakerin tiimi on osoittanut vahvaa sitoutumista ja ammattitaitoa varmistaakseen asiakkaiden saavan parasta mahdollista palvelua. Yhteistyö on Keskisuomalaisen mukaan ollut mutkatonta ja erittäin antoisaa. Keskisuomalainen suosittelee Rainmakeria kumppaniksi yrityksille, jotka arvostavat asiakaspalvelun ja myynnin ulkoistuksessa laatua, tehokuutta ja sujuvaa yhteistyötä.
Milla Hänninen
Konsernin kuluttajamyynnin johtaja
Keskisuomalainen Oyj
Mediakonserni Keskisuomalainen
Vahvasti valtakunnallinen, aidosti paikallinen
Olemme suomalainen mediakonserni ja julkaisemme 100 mediaa. Lisäksi tarjoamme markkinointiviestintä-, tutkimus-, paino- ja jakelupalveluita. Meillä työskentelee 5 000 eri alojen ammattilaista. Keskisuomalainen Oyj on listattu Helsingin pörssiin.
Mediakonserni Keskisuomalaisen painetut ja digitaaliset lehdet, digitaalinen ulkomainonta ja radio tavoittavat 3,1 miljoonaa suomalaista eli 71 prosenttia koko väestöstä.