Moi Mobiili
Moi Mobiili ja Rainmaker aloittivat asiakaspalvelukumppanuutensa Moi Mobiilin perustamisvuonna 2016. B2C/B2B -asiakaspalvelukokonaisuus sisältää monikanavaista asiakaspalvelua, back office -tehtäviä ja asiakaspalveluteknologian kehitystä.
Miksi päätitte ulkoistaa asiakaspalvelunne?
Ymmärsimme, että emme voi olla jokaisella liiketoiminnan osa-alueella Suomen parhaita, joten päätimme ulkoistaa suurimman osan toiminnasta kumppaneille. Valitsemalla Suomen parhaat kumppanit syntyy parempi lopputulos kuin tekemällä kaikki itse. Suuren henkilömäärän vuoksi asiakaspalvelu oli luontevin ulkoistettava toiminto.
Miksi valitsitte Rainmakerin kumppaniksenne?
Moi Mobiililla ei ollut yhteistyön alkaessa yhtään asiakasta, joten myyntiin liittyvä osaaminen oli merkittävässä roolissa päätöstä tehtäessä. Tunsin hyvin Rainmakerin taustan ja yrityksen myynnillisen kulttuurin sekä osaamisen. Käydyissä neuvotteluissa paistoi into myyntiin ja sen kehittämiseen, mikä oli ratkaiseva tekijä valinnassa.
Miten yhteistyö Rainmakerin kanssa on sujunut tähän mennessä?
Alkuperäiset odotukset yhteistyötä kohtaan ovat täyttyneet ja olemme kasvaneet yhdessä. Asiakastyytyväisyys on kunnossa, myynti kulkee ja vastausajat ovat lyhyet. Henkilöstö on erittäin sitoutunutta, ja asiakaspalvelu tuntuu niin läheiseltä kuin se olisi Moin oma sisäinen yksikkö. Yhteistyö on mutkatonta ja sitä tehdään tosissaan mutta pilke silmäkulmassa. Eihän tähän kokonaisuuteen voi olla kuin erittäin tyytyväinen! Moi Mobiili suosittelee Rainmakeria kumppaniksi yrityksille, jotka arvostavat tehokkuutta, laatua ja sujuvaa yhteistyötä asiakaspalvelun ja myynnin ulkoistuksessa.
Petri Lahtinen
Toimitusjohtaja
Moi Mobiili Oy
Moi Mobiili
Halusimme rakentaa Suomen asiakaslähtöisimmän mobiilioperaattorin. Näin syntyi Moi. Haluamme kuulua suomalaisten arkipäivään, olla rento ja rehellinen. Emme halua olla I-S-O operaattori, vaan asiakkaidemme rakastama operaattori.
Moi on positiivisille anarkisteille, jotka haluavat vapauden käyttää mobiilipalveluja eri päätelaitteilla, ilman pitkiä sopimusaikoja. Niille, jotka arvostavat nopeutta. Moi antaa vallan asiakkaalle, ei pidä sitä itsellään.
Moi on vuoden 2019 alusta alkaen 100 prosenttisesti DNA:n omistama yritys. www.moi.fi/
Tule mukaan seuraavaan webinaariimme 21.1.2025 klo 10! Aiheena: Puhe- ja chatbotit asiakaspalvelun tukena.
Webinaarissa esittelemme chatbotin ja puhebotin käyttöönottoa asiakasesimerkkien kautta, käsitellen niiden hyötyjä, tuloksia, oppeja sekä projektin toteutusta. Käymme läpi käyttöönoton syitä, projektin etenemistä ja botin käytölle asetettuja tavoitteita.
Jakson asiantuntijoina toimivat Elina Marjanen ja Henri Forss. Tässä webinaarissa ovat mukana myös Rainmakerilta Moi Mobiilin asiakkuudesta Heini Muikkula ja Petteri Reponen.
Tallenteen webinaarista pääset katsomaan täältä.