Luovuuden anatomia

Yhä useampi meistä tekee työtä, jota voi perustellusti kutsua asiantuntijatyöksi. Muuttuva maailma myös vaatii yhä enemmän asiantuntijuutta. Mekaanisia ja rutiininomaisia tehtäviä työnnetään kiihtyvällä tahdilla automatiikan ja robottien hoidettavaksi. Ihmisen rooli suhteessa työhön on jatkuvassa muutoksessa. Pitää sopeutua, opetella, omaksua ja jalostaa yhä useammin ja yhä enemmän.

Mekaanisen suorittamisen asemasta ihmiset siis kehittävät. Kehittävät palveluja, tuotteita, prosesseja, järjestelmiä, raportteja ja monia muita asioita. Kehittäessä asiat tulevat vastaan ensi kertaa. Ei ole enää valmista vuokaaviota, josta prosessin kulun varmistaa, ei työohjetta, josta luntata, ei senioriosaajaa, jolta kysyä, vaan ihminen hakee uutta, kehittää.

Kehittäminen vaatii luovuutta

Kehittäminen on luonteeltaan ongelmien ja esteiden poistamista. Se taas, että kykenee ajattelemaan asioista esteiden ja ongelmien ohi, vaatii luovuutta. Yhä useampi meistä tekee siis luovaa työtä, vaikka monia asiantuntijatöitä ei varsinaisesti luovaksi työksi, saatikka alaksi lasketakaan.

Iso kysymys siis onkin, kuinka luovuutta yrityksissä osataan ruokkia? Kuinka voidaan varmistaa, että ihmiset kykenevät luovaan ajatteluun, eli parhaaseen mahdolliseen ongelman ratkaisuun. Jokainen yritys kuitenkin haluaa, että palvelut ja tuotteet kehittyvät, ympäröivää markkinaa nopeammin, jotta oma kasvu voidaan varmistaa.

Kuinka siis varmistaa luovuus kasvun pontimena?

Oleellisin asia luovuuden olemuksesta on ymmärtää, että luovuus tarvitsee kumppanikseen turvan. Luovuus voi ponnistaa esiin vasta niissä olosuhteissa, joissa psykologinen turvallisuuden tunne antaa riittävästi kiinteää maata ponnistaa. Ihminen, joka tuntee olevansa turvassa, uskaltaa olla rohkea ja vain rohkea voi olla kyllin luova. Tunne siitä, että minua ei rangaista, hylätä tai moitita virheen vuoksi mahdollistaa uuden, luovan ajattelun.

Turva versus pelko

Ihminen, joka ei tunne oloaan turvalliseksi, pelaa aina varman päälle. Varman päälle pelataan siksi, että pelätään virheen seurauksia. Se johtaa asioiden ”pyörittelyyn” ja loputtomaan ”varmisteluun”. Varmistelun seurauksena katoaa luovuus ja uudistuminen. Siksi organisaatio, jossa on pelkoja, on kankea organisaatio. Asiat eivät etene, niitä vatvotaan, niihin palataan yhä uudelleen ja uudelleen.

Vastapainona taas on organisaatio, jossa koetaan turvaa. Se on ketterä, ajassa elävä, muutoksesta voimansa saava voittajaorganisaatio. Voittavan organisaation ei tarvitse pelätä virheitä, vaan se ymmärtää, että virhe on lahja, joka opettaa. Jokainen esimies kuitenkin haluaa, että alaiset olisivat luovia ja ratkoisivat ongelmia.

Siksi modernin esimiehen ja johtajan tärkein yksittäinen tehtävä, on varmistaa, ettei kukaan pelkää. Turva tuo luovuutta, pelko luo pakkoa.