Myyntityö on hassuttelua

Myyntiosaaminen on tunnustetusti osaamisalue, jossa suomalainen häviää kansainvälisessä kilpailussa. Olemme ihailleet jo pitkään ruotsalaisten osaamista myydä, markkinoida ja brändätä. Viime vuosina on myös norjalainen erikoiskauppaosaaminen valloittanut suomalaisia kauppakeskuksia. Tämän pidemmälle ei ole edes tarkoituksenmukaista katsoa. Suomi elää viennistä. Selvyyden vuoksi, vienti on kiertoilmaus myynnille. Julkisen keskustelun turvasana. Meillä ei ole varaa antaa enää muille etumatkaa.

Ongelma on edelleen meidän ylenkatsova suhtautuminen myynnin ja asiakaspalvelun ammattityötä kohtaan.  Suomalaisessa keskustelussa yhtäältä harmitellaan, että suomalainen ei osaa myydä ja toisaalta väheksytään koko ammattia.

Jos reflektoidaan kollektiivista mielipidettä suosittuihin tosi tv –formaatteihin, päästään asian ytimeen.

Kun kyse on ravintolan kehittämisestä, käytetään niin kansainvälisessä kuin kotimaisessa formaatissa tunnustettua keittotaidon ammattilaista, jolla on sekä yleisön arvostus takanaan menestyneenä ravintoloitsijana että yhteisön arvostus erilaisin kunnianosoituksin tai merkein. Tai tähän linkittyvät muut ruokaan keskittyvät ohjelmat? Ammattikokkeja siellä ja täällä, mutta aina tekemässä oman ammattitaitonsa mukaista korkeaa laatua.

Ammattilaisia ammattilaisten hommissa

Tanssiohjelmaan on kerätty maan kovimmat ammattilaiset tekemään juuri sitä, mitä he osaavat parhaiten. Tavoitteena on, että amatööritkin pääsevät kokemaan edes hetkeksi, miltä näyttää ja tuntuu, kun alan parhaat osaajat ovat ohjelmassa.

Sisustusohjelmat, puutarhaohjelmat, liikuntaohjelmat jne. jne. ammattilaisia, ammattilaisten hommissa. Ja kun ammattitaitoa arvostetaan, huomio on aina lopputuloksessa ja jokainen katsoja voi omin silmin nähdä, mitä ammattitaito saa aikaan. Se johtaa arvostukseen, kuten pitääkin.

Entäs ohjelmat myynnistä?

Erikoisliikkeitä laitetaan kuntoon koomikon rooleistaan tunnetun näyttelijän ja hauskaa läppää viskovan radiomiehen voimin. Pukeudutaan hassusti, tehdään älyttömyyksiä, mahdollisimman kaukana ammattimaisesta erikoiskaupasta. Tavoitteena ei tietenkään ole tyytyväinen, uudelleen ostava asiakas, vaan mahdollisimman viihdyttävä show, jossa voi välillä joku ostaakin jotain. Mutta voiko sen perusteella ymmärtää myyntityötä? Voiko sen perusteella arvostaa myyntityötä?

”Kovan kauppamiehen” perikuva on huutokauppakeisari, jossa kaupankäynnin formaatti on: ”Anna 1000? –Saat 500 -800? -600?- Okei 750” ja päälle ”Huh huh, olipa kovaa kaupan vääntöä”. Ihan viihdyttävää ja silleen, mutta… ymmärrätte kyllä.

Menestyksensä puolesta ja myyntityön puolestapuhujana arvostan kovasti Jethroa, mutta hänestä kertovia ohjelmia en voi samassa mielessä arvostaa. Niissä myyntityön arki puetaan käsikirjoitettuun koohottamiseen, hassuihin sattumuksiin ja vitsailuun. “Myyntimies” on siis ensisijaisesti koomikko ja slap stick -elokuvien kaltainen antisankari.

Kokki-, ravintola-, puutarha- ja liikuntaohjelmia voisi katsoa jopa opetusmielessä. Myynnistä kertovia ohjelmia ei niinkään. Ei prosesseja, ei taustatyötä, ei kunnioittavaa suhdetta asiakkaaseen, ei jälkihoitoa, vain temppuja ja läppää. Myyntityö näyttäytyy tv:n välityksellä tragikoomiselta.

Yhteinen nimittäjä on hassuttelu

Jokainen, joka ammattilaisena myyntityötä tekee, viihtyy todennäköisesti myös näiden ohjelmien parissa. Mutta auttavatko nämä ohjelmat ihmisiä ymmärtämään heidän työtään tai nostamaan sen arvostusta? Aiheellisesti voidaan toki kysyä, että onko tv-ohjelmien tavoite nostaa ammattien arvostusta? Ei tietenkään ole. Kysymys on vain siitä, kuinka erilaiset ammatit nähdään ja miten niistä halutaan kertoa.

Aikamme osaa arvostaa siis monien alojen ammattilaisia, mikä on tietysti hieno asia. Valitettavasti myyntityö ei edelleenkään siihen arvostettuun sarjaan kuulu. Myyntityö on hassuttelua, temppuja ja hauskoja murteita. Siitä on vielä matkaa arvostetuksi menestystekijäksi.

 

Mika Aittamäki

Mika näkee asiat toisin. Rohkea organisaatioanarkisti näkee potentiaalia siellä missä muut näkevät resursseja. Siiloutumista ja organisaatiokaavioita hyljeksivä filosofinen ajattelija ja johtaja kokoaa nopeasti kokonaiskuvan pienistä palasista ja kiteyttää sen muutamaan lauseeseen. Jos arvostat rehellistä ja suoraa puhetta sekä uskallat altistua keskustelulle, kutsu Mika mylläämään ajatusmaailmaasi

Lisää artikkeleita käyttäjältä Mika Aittamäki

Haluatko uusia ajatuksia sähköpostiisi?

Hienoa! Alla olevasta painikkeesta pääset tilaamaan uutiskirjeemme, joka ilmestyy muutaman kuukauden välein.

Tilaa tästä!

Etsimme ehkä juuri Sinua. Tositarkoituksella.

Ei ole erityisen tärkeää, mitä sinä olet tehnyt ja missä. Kiva jos olisit asiakkaiden kanssa työskennellyt, ehkä myynnissä tai jossain läheisessä roolissa. Loppujen lopuksi sekään ei ole niin tärkeää.

Ennenkaikkea haluamme kuulla mistä sinä unelmoit ja miten sinä kukoistat. Se kiinnostaa.

Laita meille viestiä, me soitamme sinulle.

Hyväksyn tietojeni tallentamisen yhteydenpitoa varten