Rainmakerin Leijonaliigasta on kehkeytynyt huima tarina

Leijonaliiga synnytettiin vuoden 2014 lopussa, kun oli tarve luoda paremmat olosuhteet vaativalle työlle. Tarinasta on jo nyt kehkeytynyt melkoinen menestys, mutta lisää on luvassa. Leijonaliigan kautta on aloittanut työuransa jo noin 1000 mahtavaa persoonallisuutta.

Osa Leijonaliigassa työuransa aloittaneista ovat edelleen mukana Leijonaliigassa, osa on jatkanut myynnin parissa toisaalla ja osa on työllistynyt kokonaan toiselle toimialalle. Palaute on kuitenkin kaikilta saman suuntainen. Leijonaliigasta toisensa löytäneet Nanna ja Paulus Kivijärvi kuvaavat liigassa työskentelyä näin: ”Jos en olisi Rainmakerillä myyntityötä aloittanut, en olisi varmaan ikinä hoksannut, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä. Rainmaker mahdollistaa sen, että voit tekemällä oppia työn. Siinä on hyvä porukka tukemassa kehitystä ja kasvua, näyttämässä esimerkkiä ja mallia. Palkan lisäksi saatiin ystäviä ja tietenkin tärkeää oppia myyntiin liittyen”.

Mistä kaikki alkoi?

Leijonaliiga on pelillistetty myyntikanava, joka synnytettiin loskaisena lokakuisena iltana, kun Rainmakerin Juha Ryhänen ja Kim Lehtola olivat kenttäkierroksellaan ympäri Suomea.

– Olimme pitkään pohtineet motivaation eri muotoja ja todenneet, ettei ulkoisesti synnytetty motivaatio ole tätä päivää, eikä se ole kestävää. Meidän olisi saatava aikaiseksi sellaiset olosuhteet, jotka imevät ihmisiä mukaan ja jossa he voivat motivoitua sisäisesti, toteaa liiketoimintajohtaja Kim Lehtola.

Molemmat Leijonaliigan idean synnyttäjistä olivat tehneet pitkät urat myynnin parissa.

– Ainahan myynnissä on kilpailtu ja pelattu, mutta me halusimme jotain kokonaisvaltaisempaa. Jotain, joka huomioisi kokonaisvaltaisesti yksilöt. Siitä syntyi Leijonaliiga, toteaa puolestaan Leijonaliigan pääscoutti Juha Ryhänen. Kun mukaan saatiin vielä Rainmakerilta Mikael Pyrhönen, jolla on luvalla sanottuna tarjontamyynnin myyntikanavien prosesseista ja toiminnasta enemmän kokemusta kuin kellään Suomessa, tulevalle mallille oli helppo povata loistavaa menestystä.

Pelillistämisellä tehoja

Leijonaliiga on kokonaisvaltaisesti pelillistetty myyntikanava, jossa pelataan paremmuudesta joukkueittain. Liigalla on etukäteen määritelty otteluohjelma ja sarjakausi kestää neljä kuukautta kerrallaan. Jokaisen sarjan päätyttyä on selvillä Leijonaliigan mestarijoukkue ja mm. pistepörssin voittaja, paras valmentaja, arvokkain pelaaja ja laatupelaaja. Myyjät ovat pelaajia, esimiehet valmentajia ja messuilla ollaan maajoukkueturnauksessa. Voittajia juhlitaan Supergaalassa, johon kutsutaan pelaajia, valmentajia, yhteistyökumppaneita ja muita gaalavieraita.

Liigaan on syntynyt pelaajista lähtevä poikkeuksellinen kulttuuri

Leijonaliigassa pelaajat välittävät toisistaan. Toisten auttaminen ja opettaminen on kaiken perustana, kilpailullisten tavoitteiden ja joukkuelajille tyypillisen pukukoppihuumorin ja naljailun ohessa. Nuoret työuraansa aloittelevat ihmiset oppivat puhumaan asioista toistensa kanssa ja parhaimmillaan jaetaan niin työ, kuin yksityiseenkin elämään liittyviä haasteita keskenään. ”Yhteinen hiki”, on tuttu termi joukkueiden sisällä. Harrastetaan yhdessä, juhlitaan yhdessä. Toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Leijonat puikkoihin

Helmikuun alusta alkaen, Leijonaliigassa on ensimmäistä kertaa sellainen tilanne, että toimintaa johdetaan ja ohjataan kokonaan alkuperäisten Leijonien toimesta.

Olemme koko ajan puhuneet siitä, että Leijonaliiga tarjoaa hyvän perustan ja startin työelämään. Lisäksi olemme luvanneet oppimista ja etenemismahdollisuuksia. Nyt kun kaikki esimiehet, managerit ja Leijonaliigan johto ovat alkuperäisiä Leijonia, eli ovat aloittaneet myyjänä Leijonaliigassa, sen perustajat ovat tyytyväisiä.

– Tämän lupauksen toteutuminen tuntuu erityisen hyvältä. Me Leijonaliigan perustajat auttelemme taustalla ja Leijonat ovat puikoissa. Tämä on hieno saavutus. Leijonaliiga jatkaa omaa loistavaa tarinaansa, sen todellisten synnyttäjien vetämänä. Me muut voimme keskittyä Leijonaliigan Alumnitoiminnan rakentamiseen, summaa Lehtola.

Leijonaliigassa työskentelee noin 200 henkilöä ympäri Suomea ja pelaajapaikkoja on jatkuvasti avoinna. Tule tekemään oma osuutesi Leijonaliigan tarinaan. Jätä avoin hakemus täältä.
Leijonia voit seurata Instagramissa ja Facebookissa @Leijonaliiga.

Haluatko uusia ajatuksia sähköpostiisi?

Hienoa! Alla olevasta painikkeesta pääset tilaamaan uutiskirjeemme, joka ilmestyy muutaman kuukauden välein.

Tilaa tästä!

Etsimme ehkä juuri Sinua. Tositarkoituksella.

Ei ole erityisen tärkeää, mitä sinä olet tehnyt ja missä. Kiva jos olisit asiakkaiden kanssa työskennellyt, ehkä myynnissä tai jossain läheisessä roolissa. Loppujen lopuksi sekään ei ole niin tärkeää.

Ennenkaikkea haluamme kuulla mistä sinä unelmoit ja miten sinä kukoistat. Se kiinnostaa.

Laita meille viestiä, me soitamme sinulle.

Hyväksyn tietojeni tallentamisen yhteydenpitoa varten