Vapauta henkilöstön potentiaali oikeisiin asioihin – Rainmaker Life

Rush Finlandin trampoliinipuistot tarjoavat hauskanpitoa ja liikunnan iloa Helsingissä ja Vantaalla. Ensimmäinen puisto avattiin kaksi vuotta sitten, minkä jälkeen yrityksen kasvu on ollut nopeaa.

Henkilöstömäärän kasvaessa nopeasti, henkilöstötoimintojen merkitys on korostunut. Yhteistyö HR-alan yrityksen, Rainmakerin, kanssa on ratkaissut haasteita.

Rainmaker hoitaa henkilöstöhallinnon meitä paremmin

– Kun meillä alkoi olla enemmän porukkaa töissä, yhden henkilön hoitama HR ei enää riittänyt. Emme itse ole varsinaisia henkilöstöhallinnon ammattilaisia, joten ajattelimme, että joku muu voisi hoitaa sen meitä paremmin, Rushin toimitusjohtaja Mikko Vihersalo kertoo.

Rushin ja Rainmakerin välinen yhteistyö käsittää käytännössä kaikki työntekijän ja työnantajan väliseen kanssakäymiseen. Rainmakerin palvelu sisältää erilaisia järjestelmiä esimerkiksi työvuorojen suunnitteluun ja palkanmaksuun.

Henkilöstöön satsaaminen on tärkeää

– Henkilöstöön satsaaminen on merkittävää, jotta työntekijämme voivat työskennellä intohimoisesti. Rainmakerin Life-palvelun avulla pystymme mahdollisimman paljon kuulemaan työntekijöitämme, Vihersalo sanoo.

– Työntekijämme ovat keskimäärin asiakaskuntamme ikäluokkaa. Siksi on tärkeää, että he saavat mahdollisimman paljon ääntään ja ideoitaan kuuluviin, Vihersalo selventää.

Yhteistyö lupaa hyvää

Rainmakerin ja Rushin yhteistyö on jatkunut vasta lyhyen aikaa, joten paljon potentiaalia on vielä hyödyntämättä. Monia projekteja on pistetty jo alulle, ja yhteistyö lupaa hyvää.

– Rainmakerin osaamisen kautta saamme työntekijöidemme potentiaalia esille entistä enemmän, minkä lisäksi uskomme meidän asiakkaidemme kokemuksen parantuvan. Toivottavasti se muuttuu euroiksi kassassa, Vihersalo toteaa.

 

Haluatko kuukausittain uusia ajatuksia sähköpostiisi?

Hienoa! Alla olevasta painikkeesta pääset tilaamaan uutiskirjeemme.

Tilaa tästä!

Etsimme ehkä juuri Sinua. Tositarkoituksella.

Ei ole erityisen tärkeää, mitä sinä olet tehnyt ja missä. Kiva jos olisit asiakkaiden kanssa työskennellyt, ehkä myynnissä tai jossain läheisessä roolissa. Loppujen lopuksi sekään ei ole niin tärkeää.

Ennenkaikkea haluamme kuulla mistä sinä unelmoit ja miten sinä kukoistat. Se kiinnostaa.

Laita meille viestiä, me soitamme sinulle.

Hyväksyn tietojeni tallentamisen yhteydenpitoa varten