Yrityksen arvo-omaisuuden kohtalo kriisin aikana

Olin viime viikolla Jyväskylässä opiskelijatapahtumassa, johon osallistui kymmeniä korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita eri Pohjoismaista. Tapahtumassa keskusteltiin paljon yrityksistä ja siitä, miten ne näyttäytyvät opiskelijoille.

Olin hieman hämmentynyt sillä en kokenut itseäni boomeriksi tai toksiseksi aikuiseksi tuossa joukossa. Osallistujien näkökulmasta olin luultavasti hieman kumpaakin. Heidän suhtautuminen työelämään, yrityksiin ja niiden rooliin yhteiskunnassa ei sisältänyt mitään yllättävää. Positiivisimmin puhuttiin yrityksistä, jotka olivat toiminnassaan läpinäkyviä, joilla oli jollain tavalla erityinen kulttuuri, jotka edustivat jatkuvuutta ja joilla oli arvot, joiden mukaan elettiin.

Nuoret tuntuivat olevan erityisen kiinnostuneita yritysten arvoista ja eritoten siitä, miten yritykset pystyivät todistamaan elävänsä arvojensa mukaisesti. Arvokusetuksesta kärähtää kuulemma nykypäivänä helpommin kuin dopingista.

Siitä on viikko aikaa. Arvojen merkitys yrityksissä on viikossa muuttunut täysin. Jos aiemmin arvojohtaminen oli henkisesti ulkoistettu sille johtoon kuuluvalle, joka osoitti eniten kiinnostusta asiaan. Nyt jokaisen pitää olla arvojohtaja.

Arvojohtaja on se, joka perustaa päätökset yrityksen arvoihin ja nyt niitä päätöksiä todella tarvitaan. Toki kaiken takana pitää olla liiketoiminnan pystyssä pitäminen. Ilman liiketoimintaa arvotkin joutavat pikselien hautausmaalle. Yritysten yleisimpiä arvoja ovat: rehellisyys, rohkeus, luottamus, vastuullisuus, asiakaskeskeisyys, intohimo ja hauskanpito. Ei siellä lue: toimettomuus, synkistely, yksinäisyys ja pelko. Eläkää niiden valittujen mukaisesti.

Ei pidä myöskään unohtaa työntekijöitä. Työntekijät ovat tulleet yritykseen, koska uskovat sen arvojen vastaavan omiaan. Myös työntekijöiden kannattaa miettiä sitä, miten tilanteessa eletään arvojen mukaisesti esimerkiksi suhteessa toisiin työntekijöihin. “Olet yksi meistä”, sanotaan. Muistetaan, että samassa jamassa tässä kaikki ollaan. Kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Meiltä lähti nyt kontrolli. Vaikeassa tilanteessa asioita laitetaan perspektiiviin jaottelemalla ne kahteen ulottuvuuteen: 1. niihin, joihin voimme vaikuttaa ja 2. niihin, joihin emme voi vaikuttaa. Yleisesti asioita, joihin voimme vaikuttaa on paljon enemmän kuin niitä, mihin emme. Tuo asetelma on nyt heittänyt kuperkeikkaa. Tuntuu, että vaakupissa painavat asiat, joihin emme voi vaikuttaa. Jos siihen kevenevään vaakakuppiin jotain jää, pidetään huoli niistä. Sieltä löytyvät ne kaikkein painavimmat punnukset, arvot.

Jere Teutari

Jere uskoo, että kilpailu yritysten kesken käydään tulevaisuudessa osaavasta ja motivoituneesta henkilökunnasta. Ajatus tästä on hänelle syntynyt uteliaisuudesta ja kokemuksista työelämässä. Tätä ja muita ajatuksia hänelle on aikaa pohtia yksinäisinä hetkinä lenkkipoluilla. Elämä, varsinkaan työelämä, ei ole yksinkertaista. Rainmakerillä hän kehittää rekrytointiamme.

Lisää artikkeleita käyttäjältä Jere Teutari

Haluatko uusia ajatuksia sähköpostiisi?

Hienoa! Alla olevasta painikkeesta pääset tilaamaan uutiskirjeemme, joka ilmestyy muutaman kuukauden välein.

Tilaa tästä!

Etsimme ehkä juuri Sinua. Tositarkoituksella.

Ei ole erityisen tärkeää, mitä sinä olet tehnyt ja missä. Kiva jos olisit asiakkaiden kanssa työskennellyt, ehkä myynnissä tai jossain läheisessä roolissa. Loppujen lopuksi sekään ei ole niin tärkeää.

Ennenkaikkea haluamme kuulla mistä sinä unelmoit ja miten sinä kukoistat. Se kiinnostaa.

Laita meille viestiä, me soitamme sinulle.

Hyväksyn tietojeni tallentamisen yhteydenpitoa varten