Rainmaker kompassi

Teimme Rainmaker kompassin, muistutukseksi ja suuntaviitaksi itsellemme, jotta muistamme, miksi haluamme tulla ja mitä edustamme. Missio, arvot, tapamme toimia, lupaus ja millaisia olemme.

MISSIO:

 

Rainmaker on olemassa,

JOTTA IHMISET VOISIVAT RAKASTAA TYÖTÄÄN

 

 

Olemme rohkeita ja uteliaita

MITÄ JOS EN PELKÄISI MITÄÄN?

Kaikki uusi on innostavaa ja mahdollista. Jokainen päivä on mielenkiintoinen. Meillä on rohkeutta ja tyylitajua toimia kaavoista poiketen. Luomme markkinoille uutta ajattelua, uusia toimintatapoja ja kokonaan uusia työpaikkoja.

MAAILMA ON MEILLE AVOIN

Ja täynnä mahdollisuuksia. Teemme asiat omalla tavallamme, olemme tehokkaita tekemään asioita ja nopeita ratkaisemaan haasteita. Asiat tehdään kunnolla ja tosissaan, muttei vakavasti. Leikkimielellä. Yhdessä. Kannustaen. Katsomme maailmaa avoimena “lapsen silmin”.

ARVOMME

PERHE

Rainmaker on perhe. Keskeisin arvomme ja koossa pitävä voima. Siinä yhdistyvät pyyteettömyys, ryhmähenki, turva, yhteiset ja yksilölliset tehtävät ja päämäärät.

 

POTENTIAALI

Uskomme, että jokaisessa ihmisessä on valtavasti potentiaalia. Sitä hoivaamalla ja kasvattamalla syntyy merkityksellisyyttä ja tuloksia, sekä ihmiselle että organisaatiolle.

SITOUTUMINEN

Parempi työelämä syntyy sitoutuneen yhteisön ja yksilön intohimolla, kohtaaminen kerrallaan. Autamme alkuun, varmistamme vieressä, uskomme yksilöön.

 

ROHKEUS

Teemme rohkeasti asioita eri tavalla. Testaamme uusia toimintamalleja ja ideoita, joista syntyy parempia konsepteja, tehokkaita ratkaisuja sekä oikeita tuloksia.

Tapamme toimia

TEKEMÄLLÄ, EI VÄITTÄMÄLLÄ

Kun tekeminen alkaa, oppiminen kymmenkertaistuu. Siksi tekemisen aloittaminen, analysointi sekä tekemisestä oppiminen ovat meille sydämen asia. Emme väitä asioita, joita itse emme pysty tekemään. Toisaalta taas väitämme kovastikin asioista, joita teemme. Olemme aina valmiina testaamaan uusia tapoja ja tuoreita ajatuksia.

Tekemällä, ei väittämällä on myös jatkuvan uudistumisen ideologia. Maailma muuttuu nopeammin kuin milloinkaan, vain tekemällä pysyy muutoksen mukana.

Tärkeintä on aloittaminen, tekemisen aloittaminen.

LUPAUS

Rakennamme parempaa elämää kohtaaminen kerrallaan. Uskomme yksilöön ja yhteisöllisyyden voittamattomuuteen.

Autamme alkuun, varmistamme vieressä. Olemme innovatiivisia, menemme sinne minne tarve vaatii. Toteutamme yksilöiden ja yhteisöjen unelmia tekemällä perusasiat hyvin ja aina asenteella.