Kesän parhaat myynti- ja asiakaspalveluduunit!

original-8

Palkkaamme kevään 2022 aikana kesätöihin ja toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin yhteensä satoja työntekijöitä myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin Tampereelle.


Sinä, joka haluat päästä tekemään töitä osaavassa porukassa hyvällä palkkauksella ja saada kullanarvoista kokemusta asiakas- ja myyntityöstä, meillä on juuri sinulle sopiva työ.


Jatkahan siis lukemista, niin tiedät mitä tehtäviä meillä on tarjota sinulle myynnissä ja asiakaspalvelussa ensi kesäksi ja mahdollisesti pidemmäksikin aikaa!


Rainmaker

Rainmakerilla pääset työskentelemään Suomen suurimpien brändien parissa. Sinulla on mahdollisuus päästä työskentelemään esimerkiksi media-, operaattori-, energia- tai matkailualalle.

Meillä asenne on kokemusta tärkeämpää ja kaikkiin tehtäviimme kuuluu palkallinen perehdytys sekä jatkuva valmennus. Asiakas- sekä myyntityöhön perehdyttäminen on meille sydämen asia – tervetuloa myynnin sekä asiakaspalvelun korkeakouluun Rainmakerille!

Osaaminen sekä kokemus asiakasrajapinnassa ja myyntitehtävissä toimimisesta antavat sinulle erinomaiset eväät polullesi, missä sitten urahaaveesi ovatkaan. Hyvän palkkauksen ja mahtavan työporukan lisäksi saat siis arvokasta kokemusta asiakas- sekä myyntityöstä.

 

Kesän paras duuni

Työt alkavat palkallisella koulutusjaksolla, jonka alussa keskitymme asiakas- ja myyntityön perusteisiin, käytännön työhön sekä tuotteisiin. Koulutusjakson loppuvaiheilla olet oppinut paljon erilaisten asiakkaiden kohtaamisesta, kartoittamaan asiakkaiden tarpeet ja sinulla on valmiudet luoda maailmanluokan asiakaskokemuksia.

Päivittäinen työsi koostuu puhelimessa, chatissa ja muissa sähköisissä kanavissa tapahtuvasta myyntityöstä sekä asiakaspalvelusta, joissa työskennellään asiakasrajapinnassa tuotteisiin tai lisäpalveluihin liittyvien asioiden parissa. Sähköisten kanavien lisäksi tarjoamme myös mahdollisuuden työskentelyyn myynti- ja asiakaspalvelupisteillä ympäri Suomea.

Menestyminen tehtävissä vaatii tehokkuutta, päättelykykyä, määrätietoisuutta sekä ratkaisukeskeistä otetta. Meille on tärkeää palvella asiakkaitamme maailmanluokan palveluasenteella ja tarjota heille positiivisesti mieleenpainuva asiakaspalvelukokemus.

 

Tulemme valitsemaan ensi kesän kesätyöntekijöistä tehtävässään ansioituneimman työntekijän, joka tullaan kruunaamaan Vuoden kesätyöntekijäksi Rainmakerilla!

Olemme vastuullinen kesätyönantaja ja mukana vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni pitää sisällään kuusi periaatetta, joihin olemme sitoutuneet:

1. Hyvä hakijakokemus
2. Mielekäs työ
3. Perehdytys ja osaaminen
4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
5. Kohtuullinen palkka
6. Kirjallinen työsopimus ja todistus

VKD_Logo_vari_rgb.png

💙 Edut ja työntekijöiden hyvinvointi Rainmakerilla 

✅ Jaamme kuukausittain kaikille tiimeille tiimirahaa, jonka käytöstä tiimi päättää itse. Rahan voi käyttää vaikka tiimin kesken järjestettävään ravintolaillalliseen tai muuhun yhteiseen tekemiseen.

✅ Maksamme myös aluekohtaista toimintarahaa kuukausitasolla, joka voidaan käyttää yhdessäoloon paikallisesti.

✅ Valitsemme ja palkitsemme joka kuukausi sateentekijän työntekijöidemme joukosta.

✅ Osassa toimeksiannoista on mahdollisuus hybridityöhön eli osittaiseen etätyöskentelyyn koulutus- ja perehdytysjakson jälkeen.


Kesätyöt alkavat myynnin ja asiakaspalvelutehtävissä huhti-toukokuussa, mutta koulutusryhmiä vakituisiin työsuhteisiin alkaa tasaisesti läpi alkuvuoden. 

 

Kiinnostuitko?

Olen Laura Rainmakerilta ja haastattelen ihmisiä tehtävään jo hakuaikana. Voit soittaa tai laittaa viestiä numeroon 040 714 7997. Jos minua ei heti saa kiinni, olen yhteydessä mahdollisimman pian. Voit myös jättää yhteystietosi kohdasta “Hae työpaikkaa”.


Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, toimi siis mahdollisimman
pikaisesti!

nick-decorte-353474_mod
Ota yhteyttä

Rainmaker

Oletko innolla ja palolla asiakkaat kohtaava, heidän tarpeensa huomioiva ja ostomotiivinsa aistiva asiakaslähtöinen myynnintekijä?