Tyttö sinä olet tähti

Kaksi viikkoa sitten toteutui yksi työni merkityksellisimpiä tilanteita, kun sain pitää alkupuheeni uusille työntekijöillemme. Olimme käynnistämässä uutta toiminnetta, johon syntyy kokonaan uusia työpaikkoja. Kertasin uusille alkajille yrityksemme missiota ja arvoja. Kerroin tekevämme työtä sen eteen, että ihmiset voisivat rakastaa omaa työtään. Me välitämme heistä jokaisesta. Kerroin myös, ettemme tietenkään aina onnistu, mutta teemme joka päivä työtä sen eteen.

Oli perjantaiaamu ja kokoustilaan saapui neljä nuorta. Kolme heistä oli aloittamassa ensimmäistä kertaa ”oikeassa” työpaikassa. Kenelläkään heistä ei ollut kokemusta siitä työstä, johon nyt kurottautuivat. Koin valtavaa vastuuta näiden nuorten ensimmäisistä askeleista uuden edessä. Tuona aamuna mieleni oli täynnä kysymyksiä: Miten kerron heille, että rakastamme heitä? Miten vakuutan heille, että haluamme heidän luopuvan häpeästä ja välittävän toisistaan? Miten madaltaisin näiden nuorten kynnystä uuden työn edessä? Miten kannustan heitä olemaan rohkeita ja avoimia?

Saimme yhdessä aikaiseksi avoimen tunnelman.

Puhuimme harrastuksistamme ja siitä miten elämä oli kuljettanut meidät siihen missä olimme nyt. Kerroin perheestäni ja aikaisemmasta urastani. Keskustelimme siitä, ettemme odota heiltä enempää kuin sitä, että yrittävät ja ovat rohkeita. Sanoin, että he ovat meille tärkeitä. Puhuin miksi haluamme, että ihminen pääsee vapauttamaan omaa potentiaaliaan oikeassa roolissa. Kerroin että on tärkeää, että ihminen pääsee joka päivä oppimaan jotain uutta.

Huoneessa istui kuusi erilaista ihmistä, joilla jokaisella on erilainen tarina kerrottavanaan. Neljä heistä oli aloittamassa uutta vaihetta elämässään, kahdella meistä oli jo kokemusta siitä mitä oli tapahtumassa. Olimme kaikki tasavertaisesti läsnä, heikkouksinemme ja vahvuuksinemme. Yksi meistä oli ujompi kuin muut. Mielessäni piipahti epäilys siitä, oliko tuleva rooli hänelle oikea. Pääsisikö hän vapauttamaan oman potentiaalinsa tässä työssä?

Tyttö sinä olet tähti.

Kului muutamia päiviä ja pääsin seuraamaan tämän joukon tekemistä käytännössä. Tuo ujo ja hiljainen tyttö oli onnekseni työvuorossa. Pääsin näkemään, miten hän keskusteli asiakkaiden kanssa. Minulle oli täysin selvää, että muutaman päivän takainen epäilykseni oli turha. Sanoin hiljaa itselleni: ”Tyttö sinä olet tähti” Hänen tapansa olla asiakkaan kanssa on kaunista.

Hänen avoin, vilpitön ja luonteva tapansa olla tilanteessa läsnä vakuuttaa meistä jokaisen.

Kaksi viikkoa uuden opettelua on takana ja kohtaamme samassa tilassa uudelleen ja sydämeni pakahtuu. Ujo ja hiljainen työuraansa aloitteleva nuori oli saanut roppakaupalla itseluottamusta. Hän oli muuttunut lyhyessä ajassa valtavasti. Hänen kasvoillaan on levollinen hymy, kertoessaan rohkeasti kokemuksistaan. Hän oli päässyt kynnyksen yli. Minä liikutuin.

Kerroin havainnoistani, seuratessani hänen työskentelyään. Miten luonnollinen hän osaa olla ihmisten kanssa ja miten hänen läsnäolonsa on vakuuttavaa. Totesin avoimesti, miten hän on muuttunut noiden kahden viikon aikana. Sanoin ääneen sen lauseen, jonka totesin itselleni edellisellä viikolla: Tyttö sinä olet tähti.

Nyt toivotan sinulle rohkeutta jatkaa, ja että nautit työstäsi.

Uskothan, että välitämme sinusta ja haluamme auttaa sinua ja muita ”lentämään”? Uskothan sen kun sanoin, että apua voi pyytää keneltä tahansa ja uskothan kun sanoin, tyttö sinä olet tähti?

Kiitos, että tulit meille töihin. Kiitos, että saan kokea työni merkityksellisyyttä kanssasi.

Kim Lehtola

Myynnin isäleijona, joka tietää miten fiiliksestä tehdään fyrkkaa. Kim on suvereeni yhdistämään kellontarkat prosessit huikeaan myyntifiilikseen. Motivoinnin mestarin käsissä nuoret myyjät löytävät tekemiselleen tarkoituksen ja työlleen suunnan. Kimin energiatasot tarttuvat vääjäämättä keskustelukumppaniin ja kuuntelijaan. Intohimo tarttuu ja rakkaus lajiin leviää. Jos myynti torkkuu tai nukkuu, Kimillä on keinot uuden aamun sarastukseen. Herätkää, elämä on tässä ja nyt.

more from Kim Lehtola

Etsimme ehkä juuri Sinua. Tositarkoituksella.

Ei ole erityisen tärkeää, mitä sinä olet tehnyt ja missä. Kiva jos olisit asiakkaiden kanssa työskennellyt, ehkä myynnissä tai jossain läheisessä roolissa. Loppujen lopuksi sekään ei ole niin tärkeää.

Ennenkaikkea haluamme kuulla mistä sinä unelmoit ja miten sinä kukoistat. Se kiinnostaa.

Laita meille viestiä, me soitamme sinulle.