Valokuitunen
Rainmakerilla ja Valokuitusella on ollut menestyksekäs kumppanuus jo useamman vuoden ajan.
Valokuitunen on noussut muutamassa vuodessa nopeasti Suomen johtavaksi valokuituverkon rakentajaksi. Henkilöstöratkaisussaan asiakasrajapinnassa toimivien myyjien osalta yritys on päätynyt henkilöstövuokraukseen, jossa Rainmakerilla on merkittävä rooli.
Valokuitusen verkko on Suomen suurin avoimen palvelun verkko
Valokuitusen avoin valokuituverkko tarjoaa tällä hetkellä jo yli 200 000 kotitaloudelle Suomessa mahdollisuuden valita kotinsa tietoliikenneratkaisuksi valokuituyhteyden. Valokuitu kiinnostaa tällä hetkellä laajasti, ja sen kysyntä kasvaa koko ajan. Kun Valokuitunen perustettiin vuonna 2020, yrityksen tavoitteena oli kasvattaa verkko ulottumaan 200 000 kotitalouteen vuoteen 2025 mennessä. ”Tavoitteemme verkon laajuudesta täyttyi kolmessa vuodessa. Valokuitusen verkkoinvestoinnit nousevat tänä vuonna lähes 100 miljoonaan. Olemme Suomessa ylivoimaisesti eniten tänä vuonna kiinteään tietoliikenneinfraan investoiva yritys”, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kertoo.
Valokuitunen aloitti toimintansa 1.4.2020, mutta sen juuret juontavat Telialle. Avoin Kuitu -konseptin mukaista verkkoa on rakennettu jo vuodesta 2016 ja myös kumppanuus Rainmakerin kanssa on saanut alkunsa jo näiltä ajoilta.
Kasvu ja markkinajohtajuus on vaatinut resursseja
Valokuitusen nopea kasvu ja palvelun tietoisuuden saanti suurelle yleisölle on vaatinut yhtenä tekijänä ison määrän resursseja, jotka ovat markkinoineet ja myyneet palvelua kuluttajille sekä taloyhtiöiden edustajille. Rainmakerin kautta Valokuitusella työskenteleekin pitkälti yli sata myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaista vuokratyösuhteessa. Nämä myynnin ammattilaiset tekevät pitkälti töitä siellä missä asiakkaat ovat eli ihmisten kotiovilla. Jokainen työntekijä saa kattavan perehdytyksen tehtävään eikä ketään jätetä yksin. Myyjät kokevatkin työnsä palkitsevana. ”Kenttätyössä parasta on onnistumiset. Ei pelkästään kaupanteko, vaan myös onnistuneet tapaamiset, ja kun on saatu ratkottua esimerkiksi perheen netinkäytön ongelmia kertaiskulla”, kertoo Kevin Ots, Valokuitusen tiiminvetäjä. Rainmakerin palkkalistoilla oleva Alex Saarman puolestaan lisää: ”Tämä työ vie kyllä mukanaan, kun pääsee ensimmäisen kaupan makuun! Siihen hurahtaa ja haluaa kehittää itseään paremmaksi!”
Valokuitusella työntekijät viihtyvätkin erinomaisesti! Yhtenä asiana tämän todentaa, että keväällä 2023 Valokuitunen sijoittui Suomen 15. parhaaksi työpaikaksi keskisuurten yritysten Great place to work (GPTW) – listauksesta. Nouseminen yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista kertoo Heikki Kauniston mukaan siitä, että Valokuitusella on onnistuttu kehittämään avoin ja innostava kulttuuri, johon on osattu rekrytoida kasvuyhtiön alati muuttuvaan toimintaympäristöön sopivat henkilöt.
Kumppanuus tukee molempien yritysten menestystä
Valokuitunen vastaa päivittäisestä arjen tekemisen ohjauksesta työnjohto-oikeudellaan ja Rainmaker puolestaan kaikesta työsuhteeseen liittyvistä asioista kuten rekrytoinneista, työsopimuksista, työterveyspalveluista sekä palkanmaksusta. Kumppanuus on ollut tiiviistä jo usean vuoden ajan ja siihen kuuluu osana yhteiset kuukausittaiset ohjausryhmäpalaverit, jossa käydään läpi yhdessä nykytilaa sekä katsotaan tulevaisuutta.
”Vuosien aikana yhteistyömme on hioutunut nykyiselleen ja työntekijöiden hyvinvointi on aina ollut meillä keskiössä. Jokainen työntekijä tekee arvokasta työtä ja on ollut hienoa nähdä niitä mahtavia uratarinoita, kun myyjästämme nousee esimerkiksi Valokuitusen esihenkilö ja jopa siitä seuraavalle tasolle. Kuten bisnekseen kuuluu, välillä juhlimme yhdessä onnistumia ja toisinaan ratkomme haasteita. Aina näissä tilanteissa istumme kuitenkin ns. pöydän samalla puolella ja luottamus yhteiseen tekemiseen on molemminpuolista.” kertoo Rainmakerin liiketoimintajohtaja Sari Ström, vastuullaan henkilöstövuokrauksen suurasiakkaat.
“Olemme tehneet Telian Avoin Kuitu -ajoilta asti luontevaa ja avointa yhteistyötä, jossa parasta on ollut yhdessä tekemisen meininki. Kohtaamistamme haasteista, esimerkiksi Covid-19, huolimatta olemme yhdessä kasvaneet ja jatkaneet sujuvaa sekä hedelmällistä tekemistä. Tulevaisuus näyttää hyvältä.” jatkaa Valokuitusen myyntijohtaja Tuukka Virtanen.
Heinäkuussa 2023 Valokuitunen solmi uuden rahoitussopimuksen, jonka myötä Valokuitunen kykenee investoimaan Suomen taajamien valokuiduttamiseen yli 400 miljoonaa euroa lähivuosina. Tämä takaa avoimeen verkkoon perustuvan valokuituliittymämahdollisuuden jopa 400 000 suomalaiselle kotitaloudelle seuraavien vuosien aikana. Rainmaker on omalta osaltaan mahdollistamassa tätä seuraavinakin vuosina tapahtuvaa kasvutarinaa.
Haluatko kuulla lisää henkilöstöratkaisuistamme? Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!