Lisää myyntiä loppuvuodeksi?

Monessa yrityksessä puntaroidaan tällä hetkellä loppuvuoden resursoinnin parissa. Kannattaako etsiä myyjää tai myyjiä nyt vai olisiko parempi siirtää päätöksenteko syksylle. Jos mietitään myynnin kannalta ja otetaan huomioon myyjän perehdytys ja sisään pääseminen rooliin, menee oman aikansa, kun myyjä pääsee aidosti tuottamaan. Kannustamme tekemään päätöksen resursoinnista jo ennen kesälomia, sillä näin kasvatat todennäköisyyttä, että myyjät vaikuttavat vielä loppuvuoden myyntiin.

Oli yrityksen tarve myynnissä tai asiakaspalvelussa, Rainmaker pystyy tarjoamaan eri kokoluokan tarpeisiin joustavat henkilöstöratkaisut. Henkilöstöratkaisut keskittyvät seuraaviin palveluihin:

Myynnin ja asiakaspalvelun henkilöstövuokraus: Oli tarve yksi tai kaksi B2B-myyjää tai vaikka yrityksen koko kenttämyynti, Rainmaker pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisen henkilöstövuokrausratkaisun tarpeeseen. Pystymme tukemaan myös määräaikaisissa tarpeissa, oli ne sitten sidottu projektiin tai vaikka kesälomakauteen.

Ulkoistettu asiakas- ja myyntipalvelu: Kun tarve on vapauttaa enemmän aikaa ydinliiketoiminnan kehittämiselle, voi asiakaspalvelun tai myyntipalveluiden ulkoistaminen olla mielekäs ratkaisu. Rainmaker tarjoaa kustannustehokkaan ja asiantuntevan palvelutuotannon, oli tarve sitten sitten kuluttaja- tai teknisen asiakaspalvelun tai ajanvarauspalvelun ja back office -palvelun parissa.

Myynnin kehittämisen -palvelu (SDR): Kun myynti tarvitsee erityisesti tukea erityisesti sen alkupäässä, voi myynnin kehittämisen palvelumme eli SDR tarjota oikeanlaisia ratkaisuja. Palvelu pitää sisällään niin presales-toiminteen, markkinointityön kuin asiakastapaamisten buukkauksen.

Suorahaku: Aina on myös mahdollista etsiä rekrytoinnin kautta se oikean myynnin tai asiakaspalvelun osaaja. Tuemme yrityksiä myös suorahauilla löytäen esimerkiksi asiakkuuspäällikön tai myyntijohtajan.

 

Me autamme ja tuemme, oli yrityksen toimiala mikä tahansa. Mikäli haluaisit vielä tukea päätöksentekoon ja mahdollisiin rekrytointeihin, ole yhteydessä meihin alla olevalla lomakkeelle. Meiltä myynnistä ollaan sinuun yhteydessä viimeistään seuraavana päivänä!

 

 

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!